Osa 5: Pako Pikku-Amerikasta

Otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä luonnollisestihan Global Villagessa (paikallinen opiskelijasuntola kansainvälisille opiskelijoille) suurin osa opiskelijoista on korealaisia. Näin siis fyysisesti. Äänekkyyden ja kommunikaatiotarpeen perusteella voisin kuvitella tehneeni vaihdon rapakon toiselle puolelle Pohjois-Amerikkaan. Yhdysvaltalaiset, kanadalaiset ja meksikolaiset ovat sekoittuneet yhdeksi harmaaksi massaksi tapojensa, käyttäytymisensä, arvopohjansa ja desibeliasteidensa puolesta. Johtuneeko tuo kulttuurillisesta yhdentymisestä muiden maailmankolkkien, kuten aasialaisten ja eurooppalaisten edessä, en tiedä. En pitänyt itseäni erityisen hiljaisena Suomessa ollessani saati saanut kommentteja että olisin vihamielisen näköisenä. Ensimmäisen kahden kuukauden ajan täällä ollessani olen kuitenkin käynyt vastaavanlaisen keskustelun viikottain (anteeksi suomennuksen puutteesta, valitettavasti tämä toimii vain alkuperäiskielellä):

– Appoo! Appoo! OH MY GOD IT’S SO AMAZING TO SEE YOU!

– Oh yeah, nice to sii juu tuu.

Erehtyikö luulemaan messiaaksi vai miksi tuo on niin hysteerinen?

– Yeah man, listen man man. You’ve seen sooooo depressed lately and we’ve been sooooo worried about you, man. So how about you start smiling more, man? Huh? And you don’t have to be so silent, your English is just fine, man. Pump it out of your chest and just see how beautiful the world actually is. We are not your enemies, you can be just like one of us. ONE OF US AAPO, ONE OF US!

– Uhm, thank you? Listen, you do know that people act differently around the world? Not everybody thinks that just because you don’t smile it means you are depressed, or that you are supposed to speak just because-

– Listen, you don’t have to be like that! You can be happy, smily and conversative just like normal people, you are not bound to your culture here! And think about it, you can also blahblahblahblahblah…….

Enempää en jaksa kuunnella, siis pyydätkö minua oikeasti unohtaan alempiarvoisen kulttuurini ja omaksumaan ”oikeanlainen” käyttäytyminen ja ”sivistyneet” käytänteet Sinulta? Tekisi mieli omaksuttaa vesipullo hengitysteihesi jotta tämä kulttuurien välinen  pakkokohtaaminen loppuisi. Ironista, että vastapuolen saa tyytyväiseksi vain muuttamatta käytöstään. Jatka nyt kuitenkin hiljaisuutta Aapo, nyökyttele ja katso suoraan silmiin. Kyllä tuoltakin energia jossain vaiheessa loppuu. Riisillähän ja merilevällähän me kaikki täällä käydään.

Tottakai tällaisen keskustelun aloittaa vain osa täällä olevista ihmisistä, toinen puolikas on oikein mallikelpoista sakkia. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö samoihin puhuviin päihin ja mesoaviin suihin kyllästyisi aivan samalla tavalla kuin mihin tahansa muuhun häiritsevään käyttäytymiseen.

Meitä on muutama opiskelija, jotka olemme tulleet tänne jostain muualta kuin  Kiinasta tai edellämainituista Amerikan mantereen maista. Virallisesten mainospapereiden mukaan meitä on täällä tällä hetkellä myös Suomesta, Iso-Britanniasta, Laosista ja Japanista. Mutta kun kaikkia muita kansallisuuksia on vain yksi per maa, joutuu helposti kulttuurillisesti alakynteen. Tästä syystä päätimme tehdä sviittikaverina asuvan britin kanssa vaellusreissun Etelä-Korean suosituimpaan kansallispuistoon, Bukhansaniin (북한산 koreaksi kirjoitettuna). Etsimme netistä paikallisen vaellusporukan ja saamme luvan liittyä heidän seuraavan päivän retkelleen.

Hostellisänky varaukseen, taksi pihalle ja lenkkareiden nauhat kunnolla kiinni. On aika ottaa lomaa. Ei arjesta, vaan kulttuurista.

IMG_0633

Nooriro (paikallinen juna) alle ja raiteiden vietäväksi. Korean merkkien ääntämistäkin ehtii harjoittamaan KR:n liittolehden avulla.

Junamatkalla britin puhelin alkaa piippaamaan. Britti tuntee jostain syystä paikallisia englannin kielen opettajia, jotka ovat järjestämässä samana päivänä grillijuhlat. Paikkakin sattuu sopivasti olemaan matkan varrella.

Tuleekohan maailmanhistoriassa joskus sellainen luku, jossa kaikki opettelevat suomea? Voi sitä työmahdollisuuksien määrää!

IMG_0632

IMG_0631

”Grillauspaikaksi” paljastuu historiallisen puiston parkkipaikka. Eihän siinä mitään, paloturvallisuudesta nipottamisen jälkeen pihvit ja grillivartaat maistuvat pitkästä aikaa minullekin. Maku on vieraan maukas.

Henkilökohtaista palvelua1

Hostelliin päästyämme saamme henkilökohtaista palvelua. Etunimien toisteleminen ei kuuluu suomalaiseen palvelukulttuuriin mutta tässä tapauksessa se kirvoittaa hymyn huulille.

IMG_0637IMG_0638

 Motellissa selviää,että olemme koko yrityksen ensimmäiset asiakkaat. Koskaan. Saamme varauksesta 50 % alennuksen ja kuvassa näkyvät iltapalatarvikkeet (olut, pikanuudeleita, suklaakeksin ja banaanin) sekä ilmaisen aamupalan. Ei taidolla vaan tuurilla.

Ennen nukkumaanmenoa pyöriskelen lakanoissa ja mietin asioita joita vuosia Koreassa asuneet englanninkielisistä maista tulleet opettajat minulle kertoivat aikaisemmin. Paikallisten tapaaminen rennoissa merkeissä on kuulemma hankalaa, töissä tavataan puhua vain projekteista ja töistä yleisesti. Palkka on hyvä ja koulu maksaa usein asumisen, mutta ylityötunteja on tehtävä tavan vuoksi vaikkei mitään järkevää tekemistä olisikaan. Vanhemmat soittavat opettajille useimmiten huolissaan siitä, ettei läksyjä anneta tarpeeksi. Jotkut kollegat saattavat ihmetellä, ettet lyö laiskoja lapsia (mitenkäs ne muka muuten oppisivat ahkeraksi?) Viisi vuotta Koreassa ollut henkilö myöntää, ettei ymmärtänyt yrityksistä huolimatta tästä maasta ensimmäiseen kolmeen vuoteen mitään. Sitten hän lakkasi yrittämästä.

IMG_0646

Aamulla tapaamme sovitusti porukan ja lähdemme rauhaisalle kävelylle luonnon keskelle…

IMG_0649

… käy kuitenkin ilmi että sopivampi ilmaisu on ihmisten keskelle…

IMG_0704

… kiipeilemään.

IMG_0652 IMG_0663 IMG_0670 IMG_0679 IMG_0685 IMG_0692 IMG_0698 IMG_0717 IMG_0733 IMG_0736 IMG_0745 Miten ne tonne pääsi IMG_0659IMG_0686

Kuvat eivät tietenkään tee minkäänlaista oikeutta maisemille. Jos matkustat Etelä-Koreaan, hyvä lukija, käy Bukhansanissa. Edes puolen päivän ajan.

Maisemat ovat kertakaikkisen henkeäsalpaavia. Itselläni ei ole juurikaan kokemusta vuorilla samoamisesta, joten kaikki tuntuu vielä uudemmalta ja ainutkertaisemmalta kuin monelle muulle mukana olleelle. Jonot ja ihmismassat alkavat kuitenkin muistuttamaan univajeesta jo alkutaipaleella. Bukhansan on päässyt ennätystenkirjaankin korkeimmalla kävijämäärää/neliökilometri lukemallaan, vuosittain maisemia ihailemaan saapuu viitisen miljoonaa reippailijaa. Väsyneenä en välillä muista jonotanko kaupan kassalle vai seuraavalle kapealle kielekkeelle. Värikkäät tuulipuvut, joita paikalliset suosivat, vilahtelevat silmieni edessä. Muiden kiipeilijöiden keski-ikä on ohittanut keski-iän kriisinsä. Joillakin on matkassaan sopivat tarvikkeet viikon selviytymisretkelle kiipeilyhakkuineen kaikkineen, toiset ovat tulleet kävelemään merkkilaukkujen ja nahkasaappaiden kanssa. Oli miten oli, suurin osa kipuaa hymyillen ”kokeneen” ja nuoren vaellusporukkamme ohi. Henkisesti lannistuneena yritän näköalapaikalla nähdä Soulista niin paljon kuin mahdollista saastepilven takaa.

Mukava huomata, että täällä pidetään samanlaisista asioista kuin kotosuomessa. Luonnon rauhaa ja liikunnan riemua. Silti ihmetyttää tämä ihmispaljous. Miten tässä voi tuntea itsensä yhdeksi luonnon kanssa kun nenä täytyy pitää kiinni toisen palmikossa ettei joku kiilaisi väliin?

IMG_0688IMG_0701

Luonnonpuistosta löytyy edelleen joukko bunkkereita/tarkkailuasemia, Bukhansanhan sijaitsee Soulin ja Pohjois-Korean rajan välissä. Sotilaiden vartioima radiomastokin löytyi eräältä huipulta.

IMG_1261

”Löysimme” eräältä sivupolulta buddhalaisen alttarin, johon ihmiset toivat kynttilöitä poltettavaksi.

IMG_1264

Alttarin takaa löytyi itse temppelikin.

Temppelin sijainti korkealla vuorella tuntui olevan kuin toisesta maailmasta. Ystävällismielisen paikallisen kertomana saimme tietää, että munkit antoivat ilmaista ruokaa kaikille temppelissä kävijöille. Nautimme maistuvan aterian ja hiljennyimme temppelissä hyvän aikaa ennen kuin jatkoimme vaellustamme.

IMG_1274 IMG_1275

Paikan arkkitehtuuri, munkkien ystävällisyys ja temppelin seesteisyys jättivät vaikutuksen.

IMG_0755

Missä yksi tai kaksi kokoontuu, siellä joku jo jotakin myy? Vuorten juurelle on syntynyt kokonainen kylä kiipeilyvarustepuoteja, ravintoloita ja kioskeja.

IMG_0759

Korealaisten perinteiden mukaisesti söimme vaeltelun jälkeen Kimchi-pannukakkua (김치부침개) ja joimme Makkolia (막걸리), eräänlaista riisiviiniä.

Ei paha päivä ollenkaan. Vuoria ei voi tuoda Suomeen, mutta ainakaan ei tarvitse seistä männyn juurella odottelemassa että milloin se edelläkulkija siirtyy polulla eteenpäin. Hengitysilma oli täällä raikkaampaa kuin korealaisissa kaupungessa muttei kuitenkaan suomalaisen puhdasta. Fasiliteetit olivat toisaalta puistossa huippuluokkaa, en usko että meillä olisi tälläiseen varaa. Monella asialla on useampi puoli, koskaan ei kuitenkaan tunnu olevan täysin hyvä.

 

Mainokset

Osa 4: Kehikko

Kerrossänky ja pauhaava ilmastointi. Haiseva vessa, vesikone ja alakerran kylmästi tuijottava vartija. Iskulauseet seinillä ja automaatit. Pikkuhiljaa kaikki alkaa tuntumaan arjelta sanan hyvässä merkityksessä, tutulta ja turvalliselta. Kuin kehikolta, jonka ympärille voin rakentaa jotain.

Elämä kampusleirillä alkaa päivä päivältä ottamaan urilleen. Asiat ja paikat alkavat tuntumaan jokapäiväisemmiltä, tavallisilta. En pidä tätä pelkästään huonona asiana alkupäivien koettelumusten jälkeen. Jonkinlainen (valokuvapainotteinen) kierrosmatka ympäri kampusta ja kampuselämää näyttää suunnilleen tältä:

Sänky

Pysytään aloitetulla linjalla: sänkykuva on perinteinen vaihtobloggaajien suosikki. Korealaiseen tapaan erillisiä lakanoita tai tyynyliinoja ei ole.

Korealaiset ovat tässäkin järjestelmällisen tehokasta kansaa: peitto on valmiiksi särmätty, ei tarvitse aamulla kuin huitaista kaikki paikalleen. Kaiken pitää edes näyttää olevan järjestyksessä.

Aamuisin herään yleensä muutaman tunnin ennen luennon alkua, käytännössä 7-9 aikoihin. Kerrottakoon, että minulta meni kolme viikkoa ennen kuin näin huonekaverini nukkuvan ollenkaan. Korealaisen luennoitsijan mukaan paikallisille lukiolaisille kerrotaan yli neljän tunnin unien vuorokaudessa saattaavan tuntua kivalta, mutta silloin ei nukkuessa kannata haaveilla yliopistossa opiskelusta. Kilpailu on kovaa, kaikessa. Testeissä ja pääsykokeissa ei mitata luovuutta tai kokonaisuuksien hallintaa vaan ulkolukua.  Tämä tapa jatkuu sitten yliopistossa; ei kannata nukkua, sillä se on pois mekaanisesta pänttäämisajasta. Seurauksena ihmisiä näkeekin sitten nukkumassa luennoilla, metrossa, kirjastossa, kahviloissa, puistoissa…

Nyt kun tarkkaan mietin, en ole vielä kertaakaan nähnyt kenenkään lukevan mitään muuta kuin oppikirjoja. Ilmaisia sanomalehtiä on kyllä telineissä käytävillä, mutta ne makaavat aina koskemattomina. Mistäköhän nämä ihmiset saavat luovuutensa ja näkökulmansa?

IMG_0862

IMG_0863 IMG_0864

Sviitin yhteinen tila on koruton, mutta karu. Kuivumassa olevat vaatteet toimivat samalla ainoina sisustuselementteinä.

Silmä tottuu moneen, ja niin tapahtui dormillekin. Likatahrat ja reiät seinissä eivät juurikaan enää kiinnitä huomiota saatika haittaa päivittäin. Markkinointipuheiden mukaan jokaisessa sviitissä piti olla tv joka ”lisää kulttuurien välistä yhteisymmärrystä ja toimii koko sviitin yhtenäisyyden luojana.” Kuuleman mukaan muutama sviitti oli muutama lukukausi sitten käynyt esittelemään taekwondo-potkujaan kyseisiin luksustuotteisiin. Tuloksena oli kaksi kaadettua vastaanotinta lyhyen ajan sisään ja kyseisten laitteiden poisto kaikista huoneista.

IMG_0544 Kuvassa huone näyttää huomattavasti suuremmalta kuin mitä se oikeastaan on. Kiitän: runsasta kaappitilaa. Moitin: yksinkertaisia ikkunoita (melu & kylmyys/kuumuus) itsestään likaantumista ja väliseinän puutetta huonekaveriin.

SAMSUNGSateenvarjoja kuivumassa käytävällä. Ulkonäkö on kaikki kaikessa täällä, joten sukupuolesta riippumatta ihmiset käyttävät sateenvarjoja pienelläkin tihkusateella tai aurinkoisina päivinä. Kyllä, myös aurinkoisina päivinä etenkin naiset suojaavat itsensä huolellisesti ettei vain ruma rusketus tarttuisi. Hyi!

Korean vaihto 085

 

 

 

 

 

Global Villagen eli asuinrakennuksen aula. Kellot eivät ole edelleenkään ajassa.

 

 

IMG_0882  Korealaiset rakastavat kaikenlaisia automaatteja, kuten tässäkin postauksessa käy muutamassa kohdassa ilmi. Aamun juomat ovat vasemmalta oikealle seuraavat: sitruunamehu hedelmälihalla, kylmä vesi ja automaattikahvi. Automaattikahvikupillinen maksaa täällä n. 10 snt/kuppi. Hyväähän se ei toki ole, mutta ajaa asiansa.

IMG_0884”Loungeja” on aulassa kolme: Study, phoenix ja honors. Phoenix lounge on ensisijaisesti tarkoitettu vapaaseen seurusteluun, eli Pörssin selkkarin tapaiseen asioista jauhamiseen. Toki kulttuurien väliseen yhteisymmärrykseen pyrkien samalla. Study lounge on nimestään huolimatta valjastettu samaan käyttöön, itse en ainakaan ole nähnyt siellä kenenkään opiskelevan. Honors loungesta en pysty sanomaan juuta enkä jaata sillä se on ollut lukittu ensimmäisestä päivästä lähtien (ja huhujen mukaan pysyy lukittuna vastakin) Lounget ovat myös käytännössä ainut paikka joissa on ilmainen Wi-fi.

IMG_0869

Aulassa oleva ilmainen pesutila on tyypillisesti ahkerassa käytössä.

Korean vaihto 089 Pääkkäri  

Ympäristö on tähän vuodenaikaan vielä kieltämättä erittäin kaunis.

IMG_0886      IMG_0891

GV:n vieressä oleva grilli/kauppa. Kaupasta saa välttämättömimmät pikanuudeleista (karkeasti arvioiden n. 50 eri laatua) vessapaperiin ja saippuaan. Grillin valikoimaan kuuluvat lämpimien kinkkuleipien ja ”aitojen amerikkalaisten hot dogien” lisäksi valikoima erilaisia kylmiä kahvijuomia.

Olen syönyt enemmän valmisruokaa kuukaudessa täällä kuin yleensä syön parin vuoden aikana. Valmiiksi paistetut kanankoivet ja valmiiksi keitetty riisi (molempien tarjoiluehdotus: LÄMMITÄ) ovat tulleet liiankin tutuiksi. Kunnon kahvia saa kyllä kunhan teroittaa tarpeeksi monta kertaa myyjälle että haluaa kahvinsa lämpinä. Paikallisista tuntuu oudolta, että kukaan haluaisi juoda kesän ja syksyn kuumina aikoina mitään ilman jäitä.

IMG_0889

Mainoksissa kovasti rummutetut karaokehuoneet ovat olleet poissa käytöstä jo muutaman vuoden. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon että osa opiskelijoista asuu muutaman ohuen väliseinän takana ko. huoneista.

IMG_0861
Tavallinen aamupalani on iso pala paikallista sushia, käytännössä riisiä ja tonnikalaa/lihaa käärittynä merilevään. Yksi pala maksaa n. 50 senttiä ja sillä pärjää lounaaseen asti. Kuvan olut ei liity tapaukseen.

Tullessani Koreaan pidin kaikkea aivan järjettömän halpana. Ravintolaillasta ruokineen ja juomineen selvisi helposti alle seitsemällä eurolla , joukkoliikenne on lähellä ilmaista ja tietyt naposteltavat ovat hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Isommassa kaupassa käydessäni aloin kuitenkin huomaamaan erot. Hinnat ovat suurimmaksi osaksi kaksinkertaiset Suomeen verrattuna, vain muutama tuote (jotkin alkoholituotteet ja esimerkiksi merilevä) ovat halvempia.

IMG_0920 IMG_0904 IMG_0902 IMG_0901 IMG_0612 IMG_0611 IMG_0610 IMG_0606 IMG_0605IMG_0879
Portaita, portaita ja porrasmaisia rakennelmia. Näitä tällä kampuksella riittää. Ei ihmekään että kaikki opiskelijat näyttävät olevan niin timmissä kunnossa. Silloin tällöin portaiden välillä saattaa nähdä tunnelmallisia levähdyspaikkoja ja muita rakennelmia. Etenkin iltaisin näillä levähdyspaikoilla voi nähdä opiskelijapareja  pitelemässä toisiaan kädestä tai harrastamassa muuta vastaavaa haureutta.

Leijonaosa korealaisista opiskelijoista asuu minun tapaani valtavissa dormirakennuksissa, joissa raput on jaoteltu sukupuolen mukaan. Tämä on luonut tilanteen, jossa nuoret parit levittäytyvät pimeyden saapuessa ylt’ympäri kampusta hihittelmään ja viettämään aikaa keskenään. Koreassa ovatkin nk. ”rakkaushotellit” joskus ainut vaihtoehto naimattomille pareille viettää yksityisyyden hetkiä. Tavallinenkin kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa  tuntuu olevan pelottavaa, paineistettua ja kiellettyä.

Kaikki tuntuvat hyvin viattomilta, harva täkäläisistä kertoo härskejä juttuja edes baari-iltoina. Mutta tekeekö vastakkaisen sukupuolen mystifioiminen hyvää koko yhteiskuntarakenteelle, antaako se ainutlaatuisuuden tunnetta vai saako se näkemään toiset liian erilaisina?

IMG_0875Kukka-istutuksia löytyy eripuolilta kampusta. Työvoimaakin niitä riittää hoitamaan; yleisesti ottaen olen tullut siihen tulokseen että vanhemmat rouvashenkilöt pyörittävät käytännön rattaita täällä. He huolehtivat niin joka-aamuisesta dormirakennuksen siivouksesta (ei millään imurilla vaan olkiharjalla ja luutulla) jätteidenhuollosta, automaattien huollosta, grillien pyörittämisestä….

.  

IMG_0878                      IMG_0877

Kirjaston sisäänkäynti ja kulkuportit. Kulkuportit ovat käytössä (olen muutaman kerran hälyttänyt vartijan paikalle kävelemällä ajattelemattomasti punaisia päin) mutta niiden varsinainen funktio tai käytännöllisyys ei ole vielä selvinnyt. Aikaisemmin täällä opiskelleet tosin kertovat että keski- ja loppulukukauden tenttien aikaan kirjasto on täynnä kuin  Turusen pyssy.

IMG_0921 Hätäpuhelimia näkee kampuksella tiuhaan.

IMG_0996                   IMG_0995

Miesten vessan ovi ja kampukselle ah niin tyypillinen iskulause/ideologiataulu. Vessan ovesta kannattaa huomioida lähinnä tupakointikieltomerkki. Vieläköhän vihainen nainen olisi poliittisesti korrekti aihe Suomen kieltotauluissa?

IMG_1000                  IMG_0999

Lisää todisteita korealaisten laiterakkaudesta. Vasemmalle oleva laite on kännykänlatauskotelo, jonne oman samsungin voi jättää turvallisesti lukkojen taakse keräämään virtaa. Oikealla olevasta kapistuksesta saa lapun, jolla saa varattua kahdeksi tunniksi paikan kirjastolta.

Anteeksi, mitä?

Kyllä vain, vastaava laite toisi kotiyliopistooni  todennäköisesti lähinnä kaaoksen. Täällä se luo turvaa ja ennustettavuutta. Kaikenhan pitää olla kilpailtua, niin myös kirjaston tuoli. KAIKILLE ei riitä paikkoja, vain nopeimmat ja fiksuimmat voivat saada edes mahdollisuuden parantaa mahdollisuuksiaan.

IMG_0998                  IMG_0994

Kirjaston opiskelutila on samanlainen hengetön koppihelvetti kuin missä tahansa muualla…

IMG_0997… kunnes näitä iskulauseita tulee taas vastaan. Keskelle salia on ripustettu virallisen näköinen universaalin toteamuksen sisältävä kyltti: ”We love each other”

Iskulauseiden ja aforismien viljely mitä yllättävimmissä paikoissa on jotain hyvin erikoista. Lähimmän kahvioni seinässä lukee muun muassa ”we must create a heaven on earth” ja ”your learning can make the world a better place”. Banderollit, kyltit, seinäkirjoitukset… iskulauseita on niin paljon ja kaikki on kirjoitettu niin kornisti että suomalainen ryhtyy pyörimään myötähäpeästä heti noustessaan aamulla sängystä ylös. Tämän lisäksi kaikki kirjoitukset ovat imperatiivimuodossa, valinnan varaa ei siis jätetä.

SAMSUNGKuten aiemmin mainittu, nukkuvia korealaisia voi bongata mihin vuorokaudenaikaan ja minä päivänä tahansa mistä tahansa muualta paitsi omilta sängyiltään.

IMG_0896 SAMSUNG

Lounaan saaminen kahviosta koostuu kahdesta vaiheesta: ensin katson vitriinistä valmiiksi tehtyjä annoksia ja valitsen parhaimman näköisen. Annoksen vieressä lukee herkun nimi ja hinta. Tämän jälkeen konsultoin korealaisten suosikkiasiakaspalvelijaa, automaattia. Automaatti antaa vastakauppana käteisestä lapun, jonka kanssa marssin keittiöluukulle saamaan haluamani ja valmiiksi maksamani annoksen.

SAMSUNG

Liiallinen itseluottamus korean ääntämisessä saattaa johtaa kuitenkin tähän. Annoksen nimen kuvaaminen vaikkapa kännykkäkameralla johtaa kokemuksen mukaan todennäköisesti parhaimpaan onnistumiseen.

SAMSUNGMyös kampuksen ulkopuolella on mahdollista syödä kohtuuhintaan. Iso osa täkäläisistä opiskelijoista ei koskekaan kahvilaruokaan, vaan maksaa muutaman lisäwonin ravintolalounaasta. Tämä suosittu annos (bipimpap) maksaa esimerkiksi 5000 wonia eli noin 3,4 euroa.

IMG_0915

Yliopistolla on oma bussilaivue ja bussiasema. Yksi bussi liikennöi säännöllisesti yliopiston ja n. 25 minuutin kävelymatkan päässä olevan metroaseman väliä

IMG_0874 IMG_0910IMG_0907IMG_0913

Yliopistolta löytyy kiitettävät tilat liikuntaa varten. Lukukauden kestävä salijäsenyys maksaa muutamia kymppejä, pesäpallo- ja yleisurheilukentät ovat ilmaisia ja hyvässä kunnossa.

IMG_0857Kun on tarpeeksi kiltti ihmisille, niin saattaa saada kutsun vaikka grillausjuhliin rappusten välitasanteelle. Grillaaminen tarkoittaa täällä erityisesti paksun, rasvaisen ja maistuvan pekonin muuttamista tulen avulla hedonistiseksi nautinnoksi. Itseäni hiukan arvelutti suorittaa avotulella kypsyttely kuivan pellon vieressä vienolla tuulella. Turhaan pelkäsin, ainut mikä kärventyi oli sian ihra ja grillaajan peukalo.

IMG_0860

Korealaisten mielestä onnistunutta grillausta tuli juhlistaa jotenkin. Paras tapa oli tietenkin tilata lisää ruokaa. Ja paljon.

Vaikka GV:ssä on sääntö ”ei ruokaa sisälle” eivät siitä piittaa opiskelijat, vartija tai muukaan henkilökunta. Yleistä on, että ruokaa tilataan muutaman kerran viikossa kerralla koko sviitille, oli sitten jo syönyt tai ei.

Arjessa on tuttuus ja turva. Mutta siinä on myös piirissä kulkevat ajatukset, tylsyys ja jähmettyneisyys. Tarvitsen tuttuja asioita vaihdossa, mutta vain siinä mielessä että ne ovat käytössä kehikkona uusille asioille. Tarkoitus on oppia uusia näkökulmia, ei kahlita sitä yhtä joka minulla on.

Osa 3: Kaikki ovat aluksi vieraita sinulle, sinä itsekin.

Herään levottomasta korporaatiounesta nahkatakki peittona. Vietnam-flashback muuttuu flashbackiksi edellisestä heräämisestä.

Tällä kertaa olen varautunut ja imen hallitusti haaleaa vettä nesterakostani. Katselen ympärilleni klaustrofobisessa huoneessa. Yritän olla ajattelematta sitä riipivää tosiseikkaa, että joudun  vielä jakamaan tämän siivouskopin muutaman päivän päästä toisen ihmisen kanssa.

Varusmiesaikana sentään tiesi milloin toiset käyvät nukkumaan ja milloin heräävät ylös. Itseasiassa siellä tiesi aina mitä toiset tekevät, koska itse teki todennäköisesti sitä samaa.

Janon sammutettuani laahustan dormin yleiseen, piinavan tunkkaiseen, huoneesen. Lasken dormin vuoteiden määrän. 12 henkeä jakaa kaksi vessaa, suihkua ja sohvaa. Toivottavasti joku toinenkin tykkää siivota, koska pelkkä testosteronin määrä tullee tekemään märkiä laikkuja seiniin.

IMG_0761

Ikkunanäkymä dormin yleisestä huoneesta. Korkeita mäkiä lukuunottamatta näky voisi olla vaikka Jyväskylästä. Tai tuskin sentään, Suomessa tässä olisi teollisuusmetsää.

Hikoilen kuin ulkona oleva vesiputous. Vetiset silmäni harhailevat nuhjuisista ikkunoista rypyttyneeseen tapettiin, sitten vinksahtaneesta kui….

VOI HERRANJUMALA!

IMG_0762

                        Jälkikäteen muisteltuna olen aivan varma että Samsungin logo hehkui taivaallista valoa ilmanvaihtokaukosäätimen löytäessäni.

En muista, milloin olisin ollut julkisesti näin onnellinen teknologiasta. Hyppelen ympäri dormia, virnuilen ja läähätän kuin mielitautinen. Käännän jokaisen ilmanvaihtokoneen päälle ja nautin siitä seikasta, että elän ajassa jolloin ilmanvaihtokoneet ovat yleisiä.

Huoli ilmastonmuutoksesta ja energian riittävyydestä voi olla todellinen, mutta se ei nyt kosketa minua. Hetkeen en välitä välitä vaikka sata hehtaaria sademetsää pörröisine eläimineen olisi tuhottu tämän hetken takia, minä nautin nyt tästä ohikiitävästä tunteesta, tästä ihmiskunnan mukavuudenhalun ja turhamaisuuden tuotoksesta.

Avaan hitaasti silmäni ja suljen ylimääräiset koneet.

Vesi ja viileys. Vielä kun saisi sitä kolmatta v:tä eli vararavintoa niin elämä voisi taas rullata eteenpäin.

Itseluottamukseni kasvaessa päätän lähteä ulos todelliseen maailmaan tiedusteluretkelle. Katseeni hivuttautuu kohti oven lukkoa. Etsin netistä käyttöohjeita, vääntelen ja kääntelen lukkoa, yritän hivuttaa veistä lukkopesään ja tunnustella josko jokin vieras esine estää oven lukitsemisen. Noin vartin jälkeen reaktioni on sama kuin missä tahansa muussa epäonnistuneessa älyllisessä haasteessa: turhaudun, karjun raivosta ja lyön syyllistä esinettä. Varsin ennalta arvattavasti nyrkkini osuu onnekkaasti juuri siihen kohtaan jossa oven lukitseva napikka sijaitsee. Hölmistyneenä suu auki tuijotan vuoron perään lukkoa ja nyrkkiäni. Tarkistan asian, ja lukko todellakin toimii nyt kunnolla. Yht’äkkiä tajuan, että olen elämässäni saanut enemmän mekaanisia laitteita toimimaan voimalla kuin älylläni.  Puuskahdan ja mulkaisen ovea tyytyväinen virne kasvoillani.

Ovi 1 – Aapo 2 miljoonaa

Nokka korkealla lähden takaisin rakennuksen aulaan.

Korean vaihto 086

Aulan sohvat on järjestetty pylväiden ympärille niin, ettei toisia tarvitse vahingossakaan katsella suoraan. Onko tämäkin paikka paikallisille vain yksi suuri opiskelutila? Kaaottisuutta aulaan lisää tosin se, että kaikki ”maailmankellot” ovat tuntien lisäksi minuutilleen eri ajassa: kun honolulussa aika on puoli, niin new yorkissa ollaan tasassa.

Yllätyksekseni tapaan aulassa ensimmäiset ei-korealaiset.

Hetken ajattelin jo olevani limbossa, ehkä nämä tietävät mitä täällä on tekeillä.

Texasilainen J. ja ruotsalais-yhdysvaltalainen J.2 ovat molemmat kolmatta lukukauttaan vaihdossa Soonchunhyangissa, ja he tuntuvat olevan kovin innoissaan uusista kasvoista. Esittelyiden jälkeen J:t kutsuvat minut iltasella syömään kanssaan. En ole nähnyt mitään potentiaalista syötävää vähään aikaan, joten otan kutsun kumartaen vastaan. En halua vielä eksyä kampusalueelle, joten menen huoneeseeni odottamaan iltaa.

IMG_0547

Illallinen, jonka kuvittelin olevan intiimi pienen porukan tapahtuma, olikin itseasiassa yleinen kutsu kaikille saapuneille vaihtareille.

Noin 30-henkinen seurueemme lähtee kahden J:n opastuksella yliopiston kupeessa olevaan ”kylään” ruokailemaan. Esittelen itseni niin monelle ihmiselle kuin mahdollista ja yritän kysyä yksinkertaisia kysymyksiä yksinkertaisilla englanninkielen taidoillani. Suurin osa ajasta menee kuitenkin muiden puheita seuraillessa ja aksenttien sointuihin tutustumisessa. Suurin osa vaihto-opiskelijoista on Yhdysvalloista ja Kiinasta, meksikolaisia ja japanilaisia löytyy myös kourallinen. Eurooppalaisia on kuulemma kaksi: britti joka ei ole saapunut vielä (ja joka muuttaa myöhemmin dormiini) ja minä.

En ole ikinä ennen tuntenut olevani näin vähemmistössä. Tai näin eurooppalainen. Kiinalaiset ja jenkit pysyttelevät omissa ryhmissään, enkä oikein tiedä kumman ryhmän kanssa pysytellä. Meksikolaisetkin menevät jenkkien luokse ja japanilaiset kiinalaisten. Mihin minä kuulun, suomalaisena?

Tyydyn kävelemään yksin joukon keskellä, olemaan hiljaa ja ottamaan valokuvia.

IMG_0551

Vaihto-opiskelijat ovat luonnostaan arkoja eläimiä, jotka mielellään pysyttelevät tiiviisti yhdessä lämmittäen ja rauhoitellen toisiaan. Tätä majesteettista ”vaihtareiden” muodostelmaa kutsutaan bongauspiireissä ”häröpalloksi”. Vaihtareille tyypillistä käytöstä on kaiken eteentulevan kovaääninen ihmettely, mitä arkipäiväisempien asioiden valokuvaus ja yleisen häsläyksen aiheuttaminen. Ajoittain ärsyttävä, muttei vaarallinen.

”Kylässä” johon menemme syömään on enemmän vilkkuvaloja kuin paloasemalla konsanaan. En tietäisi missä on turvallista kävellä ellei joku neuvoisi, sillä varsinaisia kävelyteitä ei ole ja autoilla on etuajo-oikeus.

IMG_0577

Miksi rakentaa kävelyteitä, autokaistoja tai parkkipaikkoja kun yksi pätkä ajaa kaikki kolme asiaa samaan aikaan?

Kaikki tuntuu ahtaalta, liialliselta ja liian nopealta. Voiko tähän tottua? Missä on rauha, missä hiljainen paikka jossa voin kuulla omat ajatukseni?

Toisaalta kaikki on niin uutta ettei minun tarvitse tylsistyä pieneen hetkeen. Varmaa on kuitenkin, että ensimmäisinä viikkoina tarvitsen paljon lepoa ennen kuin mieleni asettuu tänne.

Saavumme ravintolaan ilman ennakkovarausta ja täytämme kaikki tyynyt. Ei siis tuoleja, vaan tyynyt joilla istutaan lattialla. Saman pöydän ääreen istahtaa muutama kiinalainen ja yhdysvaltalainen. Aloitamme niitä näitä kirveenvartta-juttelun odottaessamme mitä tapahtuu. Kiinalaiset istuvat hiljaa ja arvokkaasti, jenkit puhuvat koko ajan – mieluiten toistensa päälle. Saan sanottua muutaman sanan aina väliin, yleensä prosessoin juteltavan asian liian hitaasti ja kommentoin aihetta joka oli ajankohtainen muutama minuutti sitten.

Että neandertali-osastolta päivää. Korean kiireisen tuntuinen elämäntyyli yhdistettynä jenkkien jatkuvaan puhetulvaan saavat minut, hitaan mutta verkkaisen suomalaisen näyttämään noiden silmissä kuin toisesta ajasta tulleelta. Olenkohan päässyt suomalaisuuden ytimeen kun nyt mietin että mitäköhän nuokin ajattelevat minusta?

Hetkisen odottelun jälkeen ruoka saapuu. Kaikkien pöytien keskellä on pieni grilli jossa pääruoka (miehekkään kokoiset pekonipalat) grillataan koko pöydälle. Pääruuan kylkiäisenä on riisiä ja monenlaisia lisukkeita; kimchiä, merilevää, munakkaantapaista, keitto….

 

IMG_0556   IMG_0557 IMG_0553 IMG_0552

Jälkikäteen ajateltuna liha olisi kannattanut leikata vasta paistamisen jälkeen. Tai ainakin käyttää eri saksia raa’an ja kypsän lihan saksimiseen.

Ruoka on vähemmän tulista kuin arvelin, joka on dormin saniteettitilojen siisteyttä ajatellen positiiivinen asia. Ruokahalu tyydytettynä lasken kommunikointitasoani satunnaisiin murahduksiin ja tyytyväiseen ärinään.

Ruokailun jälkeen menemme paikalliseen juottolaan ottamaan muutamat…

Olutta             IMG_0573

…kannut jotka vähentyessään…                           …täytetään riisiviinillä eli ”sojulla”. Jos kaikki juotava pääsee loppumaan…

Taikanappi

…painetaan pöydästä löytyvää taikanappia jolla hälytetään tarjoilija  paikalle. Sitten vaan viittoillaan mitä halutaan lisää kunnes                             osataan tilata koreaksi.                     


IMG_0623

Halutessaan sojun ja samsungin epäpyhällä liitolla voi tehdä mustaa magiaa muistuttavia rituaaleja. Ei vaikuta makuun.

 

Paluu dormiin tapahtuu jo rennommissa tunnelmissa. Käperryn nahkatakkini alle kuin siili varovaisin odottavaisin mielin.

Aika eksoottiseen paikkaan se Okkolan poika lähtikin, mutta onneksi ihmiset vaikuttavat aika samanlaisilta. Noh, puhe- ja tukkatyylejä lukuunottamatta.

Osa 2: Maslow, sinä vanha veijari se osaat yllättää

Valoa. Tärinää. Kalloon läpiporautuvaa siritystä. Niin painavaa ilmaa että se tekee kolon rintakehääni.

Onkohan tää joku halpa Vietnam-flashback? Nukahdinko porealtaaseen vai voiko ihminen hikoilla näin paljon?

Herään hikisenä sängyssä sirkkojen rääkyttävään ääneen. Kello on 16 paikallista aikaa, mutta en pysty päättämään jatkanko unia vai nousenko ylös. En saa oikein kummastakaan ajatuksesta kiinni.

Tarvitsen kontrollin tilanteeseen.

Nestehukasta johtuva päänsärky alkaa hiipimään selkäpiitä pitkin ja helpottaa päätöksen tekemistä. Pomppaan tiikerin lailla ylös sängystä ja katson ulos. Avoinaisesta ikkunasta huolimatta (tai siitä johtuen) ivallisesti virnistävä, ilmeisesti toimimaton ilmanvaihtokone näyttää lämpötilaksi +31. Ja on kosteaa, niin kosteaa etten usko tarvitsevani suihkua tänä iltana erikseen. Eipä sinällään, Suomen Uapeli jätti pyyhkeenostamisen Korean Uapelin huoleksi. Onhan sitä ennenkin ilmakuivateltu, mutta en tiedä kastunko enemmän suihkussa vai dormin seisovassa ilmassa.

 

Irvistys

Tässä vaiheessa olen aika varma, että kaiken (ja kaikki?) Etelä-Koreassa on tehnyt Samsung.

Okei, nyt tarvitaan sitä paljon kehuttua maalaisjärkeä ja käytännöllisyyttä. Tarvitsen suojan, ruokaa illalle ja vettä.

Dorm toimittaisi muuten hyvää suojan virkaa, mutten saa ovia lukittu. Avaimena toimii magneettinen levy, enkä saa mitenkään abloy-logiikallani  lukkoa toimimaan oikein. Päätän jättää ongelman viimeistään huomisen Uapelin selvitettäväksi ja keskityn tarvehierarkian alimmalle portaalle. Kopparini puhui jostain filtteristä. Tutkin dormin jokaisen muun huoneen. Muut viisi makuuhuonetta ovat identtisiä omani kanssa.  Pyyhin varovaisesti enimmät kärpäset tieltäni kun menen haistelemaan kylpyhuoneen vettä.

Jos olisin ottanut trangian mukaan, niin nuo pirulaiset olisivat ensimmäinen proteiinin lähde.

Ensimmäisen kylpyhuoneen vesi haisee niin pahalle, että en uskalla sitä juoda. En vaivaudu katsomaan toista kylpyhuonetta. Tutkin tarkasti portaikon. Vedän vesiperän (hah, hah, haa) koko kerroksen osalta. Päänsärky realisoituu ja selviytymisvietti iskee kovemmin päälle. Päätän laajentaa etsintöjä alempaan kerrokseen. Sitten löydän vehkeen.

Pelastaja

Tässä vehkeessä sitä on kaikki pillit ja viheltimet. Kivuliaan testin seurauksena selviää, että oikeasta hanasta tulee kylmää vettä ja vasemmasta vesitettyä laavaa. Arvatkaapa vaikka porukalla mikä yhtiö tuon laitteen on tehnyt?

Hyvä, hyvä. Täytän nesterakkoni ja juon kuin fuksi etkoilla; hallitsemattomasti ja hetkellisesti itsehillintäni menettäneenä kaadan osan vedestä päälleni.

Dormissa on ehdoton ruokailukielto ja vesi pullottaa mukavasti vatsassa. En tarvitse ruokaa, tarvitsen hygieniaa.

Muistan nähneeni hot-dog grillin yhteydessä kaupan tapaisen. Haluan tällä kertaa hymyilevää palvelua, joten isken tietokoneen nettiin ja katson pari perussanaa.

Annjooong haaseejuu
Kam saa hap nidaa

Kirjoitan sanat älypuhelimeeni jonka on tehnyt Samsung.

Maisema ikkunasta.

Katselen hetken ajan dormini ikkunasta ulos. Yritän muistella, tekikö Suomessakin yksi yhtiö kaiken. Näkymää katsellessa aprikoin, onko tämän paikan ja JYY:n ylioppilaskylän arkkitehdeilla henkinen side vai mistä samanlainen ihmislähtöinen suunnittelu kumpuaa.

Katselen kaupan valikoimaa. Muutama tuttu merkki, mutta suurinta osaa en tunnista. Etsin englanninkielisiä tekstejä niitä löytämättä. Hypistelen ja punnitsen esineitä kädessäni. Myyjä tuijottaa hermostuneesti selkääni. Löydän saippuaa, mutten minkäänlaista pesuliinaa. Katseeni kääntyy edullisiin hengityssuojaimiin ja teen päätöksen.

IMG_0579

Nämä välineet ovat riittävät pimeyden likaisia voimia vastaan.

Annan kassalle syvän kumarruksen (onneksi tiesin sentään tämän kulttuurikikan), katson silmiin ja hymyilen. Tervehdin ja kiitän koreaksi, maksan ostokseni ja palaan dormille siivoamaan.

Pääkkäri

Pääsisäänkäynti dormiin.

IMG_0541

Kumpi tuli ensin: portaat vai puut?

IMG_0575

Kampukselta löytyy myös ilmainen vesiliukumäki.

 

Juon vähän lisää vettä ja syön tuliaiseksi tuodun fazerin suklaapatukan. Kyllähän näitä riittää. Saan kylpyhuoneen siivottua siihen kuntoon että uskallan käydä suihkussa. Käyn makaamaan lakanattomalle sänkypatjalle.

Muutama tarve taas tyydytetty. Saa nähdä millä Maslow lyö seuraavaksi.

Nukahdan nopeasti ja näen levottomia unia yrityksestä, joka rakentaa oman aurinkonsa kustannustehokkuuden nimessä.

 

Uapelin Suuri Matka, osa 1: Kauas on aika pitkä matka.

Kädet hikoilevat ja sydän tykyttää. Katse harhailee välillä ankaran kirkkaisiin kattovaloihin, välillä kiireisten ihmisten vartaloihin. Käyn mielessäni vähän väliä varustelistaa: passi & viisumi, check. Hammasharja & pieni valmiusvarastollinen ksylitol-purkkaa, check. Vaatteita lämpötiloille +30 C – 0 C, check. Ainoastaan reipas seikkailumieli tuntuu unohtuneen matkalle kun Finnairin virkailija viittoilee minut matkalaukkuineni baggage-dropiin. Ojennan vapisevin käsin passini tylsistyneen näköiselle henkilölle. Sitten hänen ilmeensä kirkastuu:

 

Kenenkäs Okkolan poikia sie oot?

 

Viimeistään siinä vaiheessa ajattelin, että oli ehkä ihan oikea päätös lähteä välillä Suomesta.

 

Tämä blogi kertoo henkisestä kasvamisesta, selviytymisestä täysin vieraassa kulttuurissa ja Koreasta. Mikäli et tunne minua henkilökohtaisesti, niin olen blogia kirjoittaessani 24-vuotias Jyväskylän kauppakorkeakoulun opiskelija. Vaihtopaikkani on Soonchunhyangin yliopisto Asanissa, Etelä-Koreassa. Sananmukainen käännös Soonchunhyangille on muuten ”rauhanomainen kotikylä joka tottelee taivaan tahtoa”. Taivaan tahdosta en tiedä, mutta rauhallisuus on aina plussaa. SCH on alunperin perustettu lääketieteelliseksi yliopistoksi, mutta se on laajennut pikkuhiljaa monitieteiseksi sillisalaatiksi kuten vaikka Jyväskylä.

 

Miksi valitsin Korean? En puhu kieltä, en ole erityisen innokas K-pop fani enkä tunne samanlaista vetoa ”Aasian valoon” kuten jotkut kavereistani. Tajusin viime vuoden puolella että nyt alkaa olemaan viimeisiä hetkiä kun pystyn lähtemään maksetulle kulttuurimatkalle ilman työ/perhesiteitä. Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Australia tuntuivat liian kulttuurillisesti läheisiltä, liian monta kertaa telkkarista nähdyiltä ja kuulluilta. Afrikka ja Etelä-Amerikka taas liian vierailta ja mysteerisiltä. Jäljelle jäi siis Aasia. Koreassa kiinnostavaa on samankaltaisuus Suomen historiallisten tapahtumien kanssa; tuhoava sisällissota 1900-luvulla, länsinaapurin vaikutus kulttuuriin, ajoittain vaikeat suhteet itänaapuriin, nopea ja henkisesti vaikea kaupungistuminen ja vaikkapa satsaaminen korkeaan teknologiaan. Samanlaiset tulokset Pisa-testeissä täysin eri lähestymistavoilla ovat myös mielenkiintoista luettavaa. En halunnut suurkaupungin sykkeeseen Souliin, sillä olen itsekin pienestä maakunnasta. Siksi valitsin pienen kylpylä-maatalouspitäjä Asanin Korean keski-länsirannikolta.

Matkalaukun kuittauksen jälkeen käyn läpi tutut byrokraattiset kaavat lentokoneeseen noustessa. Tehokasta, siistiä ja steriiliä kuten Suomessa yleensäkin. Laita passi tähän. Katso tuonne. Jonota selkä suorassa. Kiinnitä turvavyö heti kun pääset paikallesi.

Kuva

Matka alkoi kuten kaikki suuret matkat yleensäkin: huonolla viskillä ilman jäitä.

 

 

 

Lentokonematka (9h) sujuu leppoisissa merkeissä lasten itkua ja suomi-iskelmää kuunnellen. Lentokentällä vastassa on SCH:n lähettämä korealainen koppari, jonka avulla pääsen sukkuloimaan julkisessa liikenteessä.

 

Kaikki tuntuu ja haisee erilaiselta vaikka kaikki on yhtä kylmän tehokasta kuin Suomessa. Metron minihameinen lipputarkastaja aloittaa kierroksensa kumartamalla kaikille ja ottaa lipun hymyillen kahdella kädellä vastaan ennen kuin käyttää sen sähköisessä lukijassaan. No, ehkei nyt NIIN tehokasta.

Kuva

Kaikki näyttää aluksi yllättävän tutulta: vihreää, metsää, mäkiä…

 

 

Kuva

Joskus vähän liiankin tuttua: KR – yhteisellä reissulla?

 

Korealainen kopparini tietää suomesta ”ksailitolin” ja nokian. Hän yllättyy siitä, että suurinpiirtein kaikki suomalaiset tietävät missäpäin Korea sijaitsee. Uupumus alkaa hiipimään mieleen. Olen ollut Koreassa vasta tunnin, mutta jo toinen huolestuneen näköinen virkailija kysyy, olenhan varma siitä mihin olen menossa ja tarvitsenko apua. Ilmeisesti Asanin kaltaiseen pikkukylään (n. 285 000 asukasta) ei paljoa ulkomaalaisia odoteta saapuvan.

 

Kuva

”Syvä maaseutu” tarkoittaa ensinäkemältä Koreassa näköjään tätä: kasvihuonetta kasvihuoneen viereen, muutenhan maa on tehottomassa käytössä.

 

Kun saavun yliopistolle, korealainen kopparini näyttää minulle dorm-huoneeni. Ei todellakaan menisi erään vuokramökkiyrityksen siivoustarkastuksesta läpi. Vessassa ja suihkussa on niin paljon kuolleita kärpäsiä etten voi kynnystä pidemmälle liiskaamatta jotain niistä. En näe peilistä omaa kuvaani. Hoidettavia asioita, mietin hiljaa.

 

Kun olen saanut avaimen turvamestarilta dormiini, koppari jättää minut kampuksella sijaitsevaan sekatavarakauppaan/hotdog kojuun. ”Juu luuunchh hiiill. Aiii luuunchh biiig profeeessoolll”

 

OK, eihän tässä mitään. Pekoni-hotdog ei nyt ehkä ollut ensimmäinen kuvittelemani lounas Koreassa, mutta jollainhan tämäkin päivä pitää saada käyntiin.

 

Varsinaiseksi makuelämykseksi en menisi kehumaan, mutta energia on energiaa. Vasyneenä, nestehukan ensiaskelmilla raahustan dormiini ja ryhdyn makaamaan sängylläni. Kuumuuteen totuttelussa menee oma aikansa. En tiedä mistä saa vettä, kämppä on kaameammassa kunnossa kuin pahimpina poikamiesvuosina, kaikki teksti jokapaikassa on vain koreaksi enkä ole tavannut vielä ketään joka puhuisi englantia muuten kuin auttavasti.

 

Kyllä tästä aika eksoottinen reissu taitaa tulla Okkolan pojalle.